sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

4. viikko, matkamuisto-kuvia ja jäähyväisiä

20.4.26 Maanantai

 Airbnb houstit oli jättäny meille tulopäivänä pöydälle paikallisia herkkuja maisteltavaksi, mutta mulla meni 3 vko ennen kuin muistin niiden olemassa olon uudelleen ja uskaltauduin maistamaan. Ja tää, oli todella hyvää. Just sopivan mauttoman sokerinen mun vauvasuulle (Söin tän siis eväänä ekalla välipalalla). 



Viikonlopun sateet viilensivät ikävästi ilmaa (ja ehkä suostun myöntämään et siihen vaikutti myös vaik tyylii ilmasto emt) ja kauniista aurinkoisesta (aamupäivän-) kelistä huolimatta, mä palelin koko matkan koululle 😐. Kerta se on ensimmäinenkin.



Mut kattokaa nyt tota, eikö näytä lämpimän keväiseltä??? Puissa vihertää lehdet ja kaikkea, menin aivan 100% tähän luonnon mulle virittämään ansaan.

Töissä kulttuurishokkeilin euron merkkien kanssa, silmään särähti tapa laittaa se ENNEN hintaa lausekkeeseen, tähän tapaan; € 350. 

Liikkatunnilla oli mun suureksi ihmetykseksi POMPPULINNA. Siis koulun liikkasalissa. Näkee että näillä selvästi pyyhkii hyvin budjetin kanssa 😂. Mä tietenkin luonnollisesti testasin kyseisen pomppulinnan, kun kerran tilaisuus oli, ja huomasin heti alkuun että seinät oli tosi löröt. Suhtauduin niihin huomattavalla varauksella enkä esim uskaltanu hirveesti nojailla niihin etten lennä ulos. Lapsilla ei kuitenkaan ollu ihan samat asiat mielessä ja about 20 min myöhemmin yks niistä lensikin aika nätissä kaaressa seinän lörähdettyä alta. Onneks ei käyny sen pahemmin, selvittiin säikähdyksellä.
Mua yrittettiin yllyttää tekemään voltti, mutta tulin siihen tulokseen et tykkään mun niskasta ja jätin tällä kertaa väliin 😂. 
(Ja vaikka kuvassa tää ehkä näyttää matalalta, ni ku seisoin lattialla ton vieressä se oli kuitenkin niin korkea et jouduin hyppäämään et nään ton punasen seinän yli.)



Tarjolla oli myös köydet, joiden alareunaan oli asennettu tommoset siniset-muovi-ympyrä-jutut, että istuminen ois mukavampaa. Narukeinuissa sai myös ottaa niin kovat vauhdit kuin sielu sietää, kertaakaan ei käsketty hidastaa vauhtia jne. Opettaja (meister) oli myös mukana lasten tavoin antamassa oppilaille vauhtia pyörittämällä viereisen "tyhjän" narun keinunarun ympärille ja vetämällä siitä sai aikaan huimia vauhteja. Mahdollisuuden avautuessa mäkin pääsin kokeilemaan tätä mahtavaa elämystä ja opettaja (meister) vaan kysyi, että "kuinka korkealle?". Ja mä sanoin tietenkin, että niin korkeelle ku pääsee. Oisin helposti yltäny keinuessa takaseinän koriskorin takalevyn yläreunaan, jos oisin ollu niin itsetuhonen et oisin halunnu pitää kiinni vaan yhdellä kädellä. Tuntu ihan siltä et oisin menny kattoon asti. Kokemus verrattavissa huvipuistolaitteeseen, 5/5 menisin uudestaan!!
Tykkään et näitten opetuksessa ammennetaan mentaliteettiä: "Mitä korkeemmalta putoo sen paremmin oppii".



Iltapäivällä klo 15 eteenpäin satoi vettä koko illan ja onneks mulla oli sadetakki ni en kastunu ruoanhaku reissulla. Vietin siis iltapäivän asunnosta nauttien. Valkkasin toki myös ruoan jota ei voi vaan läntätä mikroon, ni sain siitäkin tekemistä ku jouduin eka vahtimaan kattilaa, sitten pannua ja lopuksi sain vielä tiskata käytännössä puolet keittiön astioista 😂😅.
Seurasin myös, kuinka monta viikkoa näillä kulmilla pyörinyt musta kissa löysi uuden kaverin <3.





21.4.26 Tiistai

Tosi moni oppilas oli tänää koepäivän kunniaksi myöhässä 😀.
Opettaja (meester (tää oli se päivä ku mulle valkeni miten se oikeesti kirjotetaan 😂😅)) oli kuitenki ollu kaukaa viisas ja päätti et eka tunti on tavalliin luku / oppitunti, et erinäisillä syillä myöhässä olevat oppilaat pääsee kans osallistumaan koko showhun.



Pakko kyllä sanoo et on huomattavasti kivempaa olla koepäivänä opettajan roolissa!

Kokeet tuli pitämään mulle entuudestaan tuntematon ope-opiskelija. Kokeita oli yhteensä 4 (äikästä kaks, matikka ja yhteiskuntaoppi) ja jokainen koe kesti noin 30 min. Kokeet tehtiin läppäreillä ja oli meinaan aika nättiä sähläystä et löydettiin kaikille lapsille niitten koe-tunnukset, koska alle puolet muisti omansa ulkoa.
Kokeiden puolivälissä juttelin jonkin aikaa nais opiskelijan kanssa (en ihan saanu kiinni sen nimestä) ja kävi ilmi et hän oli ollu viime syksyn vaihdossa Ruotsissa!

Koepäivän loppuhuipennuksena opettaja (meester) anto lapsille luvan häröpalloilla koko viimesen tunnin. Yks lapsista oli tuonu kotoonta mukanaan peli-ratin ja innoissaan esitteli sitä mulle ja maanitteli mutkin kokeilemaan. Ihan kuin en ois ollu siitä yhtä liekeissä ku hänkin 😂.
Karting taustasta oli kerranki hyötyä työelämässä!



Päivän päätteeksi saatiin mukaan aiemmin valmiiksi saadut ja nyt täysin kuivuneet paperimassa ukot. Kolme lasta läks seikkailulle ettimään tyhjiä pahvilaatikoita ympäri koulua, et saadaan kaikkien työt kuljetettua turvallisesti kotia. Aluks luulin et vaikeinta työssä oli sen kipsin asettelu, mut olin väärässä. Vaikeinta oli ehottomasti noitten hassun muotosten ukkojen ja akkojen pakkaus vähän liian pieniin laatikoihin...
Pyysin myös opettajalta koulun postiosoitteen, koska haluun lähettää niille vielä viimeisen heippa kortin kotiuduttuani 😁.



Töiden jälkeen lähin nauttimaan kaupungista.



Käveltyäni semmosen sopivan pitkän ympyrän, suuntasin itseni vielä viimeisen kerran kirjastoon tällä reissulla. 



Kirjaston jälkeen hain ruokaa Albert Heijnistä ja Koningsdag tuoteet oli rantautunu viimein sinnekin.
Tää hamsteri oli niin koomisen näkönen et pakko ottaa kuva 😂.



Illalla vielä värittelin viimeisiä kohtia läksiäiskorttiin ja kirjotin taakse kiitos tekstin.






22.4.26 Keskiviikko



Perus päivä.
Yhteiskuntaopin tunnilla (näillä on ollu 6 vko aiheena "vapaus" pohjustaen tulevaa maihinnousupäivän muistojuhlaa) lapset pääs elämään "vapautta". Eli me mentiin ulos nauttimaan vapaudesta, osa pelas jalkapalloa, osa keinu jne. 
Mulle hitaat hetket tein Power Pointtia Edukolla pidettävää esitelmää varten ja kiersin kattelemassa lasten suoriutumista.
Lukutunnilla kirjan päähenkilö muuttui linnuksi ja opettaja (juf) teki siitä lennosta oppitunnin. Jokaisen lapsen piti miettiä mikä lintu haluaisi olla ja miksi, ja sen jälkeen etsiä kyseisestä linnusta kuva Googlesta ja piirtää se vihkoonsa. Lopuksi linnun viereen piti kirjoittaa kolmella lauseella perustelut, että miksi juuri se lintu. Mä osallistuin kans tähän ja piirsin mielestäni aika söpön hömötiaisen 😁.
Vikalla tunnilla pelasin taas Unoa (shocking I know), mutta lapsilla oli jostain syystä tunne-elämässä vähän tuulista ja he ottivat kevyesti yhteen kokoajan. Mä oikaisin tilanteen ilmottamalla nollatoleranssin piikittelylle ja et skippaan sen pelaajan vuoron joka härnää toista tahallaan. Puhutuista sanoista en tosiaan ymmärrä, mutta lapsista näki naamasta / eleistä sekä kuuli äänensävystä milloin homma putos pois leikkimielisen kiusimisen puolelta.

Kotimatkalla näin jotain minkä olemassa olosta en ollu tienny aiemmin: Kirppisbussi! Milloin saadaan Suomeen kans semmoset??



Tää oli myös loppureissun lämpimin päivä ja päätin hyödyntää sen tekemällä tähänastisen pisimmän kaupunki seikkailuni. Toki tällä kertaa ei ollut tarkotus shoppailla, vaan vallottaa mahollisimman iso alue kaupungista apostolin kyydillä.

Pysähdyin kyllä sen verran Jumbossa, et sain matkalle mukaan meno mehua 😁.






Tätä siltaa pidemmälle ei kävellen päässy, jos halus pysyä kaupungin sisäpuolella.



Matkalla törmäsin myös legendaariseen Essoon!



Tää saari leikkipuisto oli aivan törkeen upee, ja kävin pyörimäs siel karusellissa (virhe, tuli huono-olo 😂), kun sattu hyvä säkä eikä siel ollu lapsia.



Sen jälkeen vielä pikanen pyörähdys Aldissa hakemassa päivälliin / iltapala. (Näyttä TOSI paljon Lidliltä)



Lopullinen matka piirtyi kartalle näin:





23.4.26 Torstai

Mun vika työpäivä opettajan (juf) kanssa 😪. 4 viikkoa meni ihan älyttömän nopeesti!
Kävin tänä päivänä ekaa kertaa rehtorin toimistossa asti (oli aikamoinen ympyrä minkä kävelin ja jouduin pyytää kahelta työntekijältä reittiohjeita ennen kuin löysin perille). Kävin sanomassa hänellekin heipat ja noutamassa vielä viimeiset paperit.
Tällä seikkailulla löysin myös mahdollisesti uuden rakkauteni, PickWickin lakritsi teen (!!) jota oli tarjolla kanslian aulassa. 

Äikän tunnilla oli taas yksi miljoonista saneluista, mut täl kertaa mäkin kokeilin tehä sen. Ja ymmärrän ihan täysin miks nää näyttää joka kerta ihan maansa myyneiltä ku lukkaris lukee sanelu. Oisin mäki jos lausuminen ja kirjotusasu eroaa sanoissa toisistaan 😅. Joo, sain siis yhen kymmenestä sanasta kirjotettuu oikein 😂.

Tänää oli myös eka musiikintunti mitä mä pääsin näkemään tällä luokalla. Opettaja (juf) säesti kitaralla ja lapset laulo huimat 3 laulua.

Häröily-tunnilla (päivän vika tunti) mä näytin muutamalle lapselle niitten pyynnöstä kuvia mun lapsuudesta 😁.

Ja tottakai pelasin tolkuttoman paljon pöytäjalista.
 


Sain myös opettajalta (juf) läksiäislahjaksi paikallisia siirappivohveleita <3



Iltapäivällä poikkesin koululla viemässä aiemmin unohtamani arviointipaperit, jotka opettaja (juf) arvioisi ja jättäisi sinne aamuksi jotta toinen opettaja (meester) voisi myös tehdä omat merkintänsä.

Osa opettajista oli jäänyt töiden jälkeen koristelemaan koulua huomista juhlapäivää varten.



Sen jälkeen kävelin Jumbo 2:selle, joka oli lähi Jumboani pienempi ja huonomassa paikassa (sinne ei vie virallista kävelytietä), ostamassa sitä PickWickin laku teetä kotiin vietäväks.



Hain myös reissun vikan halppis jäätelön.



Jäätelö kourassa ihastelin sitten maisemia ja kävelin maisemia mieleen painaen.






Hännän huipuksi kiepsautin vielä kirsikkapuiston kautta kuvien otto reissun.



Kävin myös pyörähtämässä senkin puiston karusellissa ja naapurin mummo moikkas mulle ku käveli ohi mun pyöriessä.





24.4.26 Perjantai

Tein aamusta lähtöselvityksen ja arpaonni suosi mua. Pääsin ilman paikanvarausta premium paikalle.



KONINGSSPELEN.
Oranssia, oranssia, oranssia.

Heti aamulla kouluun tultuani yks lapsista tarjoili mulle kasvomaalia (sanoin joo) ja niin poskiini ilmestyivät ekat hollanninliput.
Opettaja (meester) tuli luokkaan ja luetteli lapusta ketkä lapset ovat ja missäkin ryhmissä (kaikki ryhmät ei tee kaikkia aktiviteetteja, mut lapset oli saanu täyttää aiemmin pari viikkoo sitten lapun et mihin aktiviteetteihin ne haluu) ja kerto miten päivä etenee. Luettiin myös tapoihin kuuluen 20 min kirjaa.
Alempien luokkien oppilaat oli koko päivän koululla ja kiersi siellä rasteja, kun taas vanhempien oppilaiden kanssa taivallettiin kilometrin päähän isoille jalkapallokentille (joiden ohi olin just edellisenä päivänä sattunu kävelemään Jumbo 2 reissulla). 



Siellä vietiin ylimääräset tavarat pukukoppeihin ja lapset siirtyivät heille ensin määrättyihin aktiviteetteihin.
Mä menin polttopalloon (kahden tulen välissä edition) opettajan (meester) ja 5 oman luokan oppilaan kanssa. Tehtiin lasten äänestyksellä historian vanhin jako, eli tytöt vastaan pojat. Onneks olin mukana, saatiin tasaset joukkueet. Lopulta kuitenki tyttöjen joukkue voitti nippa nappa.
Loukkaantumisilta ei täysin vältytty ja yksi nilkka sai hetkellisesti halauksen kylmäpussilta.

Polttopallon (30 min) jälkeen oli välipala ja tarjolla oli porkkanoita ja oranssia hedelmä mehua. Mulle kerrottiin legenda et porkkanat on kuulemma oransseja, koska ensimmäinen Hollannin kuningas (jonka sukunimi tarkottaa muutes oranssia) oli aikoinaan päättäny et niistä tulee oransseja 😂. 
Ja maan virallinen väri on siis oranssi just tän kuninkaan sukunimen takia.



Väli snäkin jälkeen ajauduin pesäpalloon tämän vieressä istuvan muksun maanittelemana.
Ja pakko kyllä sanoa, et oli niin köyhän miehen pesäpallo ku olla ja voi... Ei ollu räpylöitä, kypäriä, lukkaria, pesälle ei voinu polttaa ja taka- ja sivulaittomatkin oli vähän laaja käsite. Toisaalta sääntöjä oli vähemmän, joten lasten on helpompi oppia ne vauhdissa. 
Tähdet oli taas säkällä oikeassa järjestyksessä ja joukkue jaot meni hyvin, sillä tehtiin diili et mä juoksen pesät nilkkarikon lapsen puolesta ja se puolestaan lyö palloa 😁.

Tän jälkeen (30 min) siirryttiin takasin koululle syömään toinen välipala ja katottiin tunnin verran ww2 teemasta elokuvaa.
Sen jälkeen pelattiin Kahoottia, mä osallistuin kans vaikken ymmärtäny usein ees kysymystä saatikka vastausta 😂. Enkä silti ollu pelin päättyessä vika, koska osuin tuurilla muutaman kerran nopeasti oikein. (Ja pari kertaa vieressä istuva lapsi saatto mahollisesti osottaa mulle oikean vastauksen 😉😁)



Tässä vaiheessa todettakoon myös se, että aamulla naamaani saamat kaksi lippua eivät olleet enää ainoat 😂😅, ne meinaan lisääntyivät päivän mittaan ja vauhdilla, kun lasten (joiden sekaan upposin täysin pituuteni puolesta) keskuudessa pyöri monia kasvomaali liituja.



Kahoottien jälkeen päästiin liikkasaliin, josta oli tehty pomppulinnojen mekka.



Mä menin siellä ihan täysillä lasten mukana ja mua haastettiin kisoihin ja pukkitappeluihin.



Vikalla tunnilla jaoin lapsille ja aikuisille mun Suomesta asti raahaamat läksiäis karkit, sekä annoin sen mun piirtämän kortin. Sain vastalahjaksi lapsilta heidän tekemät kortit ja "forget-me-not" kukan siemeniä 💖💕.



Vikan illan dinnerinä päätin käväistä vielä viimeisen kerran Habibissa, ja tutut myyjä äijät oli kyllä niin ilosia mut nähdessään 💅. Höpöttelin vähän niitten kans ja ku sanoin et se on mun vika ilta, sain bonuksena ilmaset ranut <3



Kotimatkalla kiersin vähän, ku halusin mennä viel vikan kerran tuttua työmatka reittiä.



























sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

3. viikko, maisemakuvia ja askartelua

 13.4.26 Maanantai


Tässä mä kiltisti matkalla töihin 😃. Piti vähän jouduttaa askelia, koska lähin hitusen viime tipassa.


Töissä aamupäivän minuutit oli asteen verran pidemmän tuntuset, koska lapset osas kerranki tehä kaiken ilman et tarvi auttaa, joten ope (meister) teki tietokone hommia ja mä sit piirtelin yhen lapsen mulle antaman piirrustuksen takapuolelle. Oisin kuluttanu aikaa täyttämällä Wilman päiväkirjaa, mut se oli just sopivasti huoltokatkolla. Oon myös sillee 60% varma et tuntei venytti tieto / tavallaan alitajuntainen odotus siitä, et Neea lähtee ja jään virallisesti yksin vastuuseen itestäni.

Olin myös sormet ja varpaat ristissä et en nappaa mitään nuhaa, koska muutama lapsi alko niiskuttaa. Tungin itteeni varmaan vitamiinien yli annostuksen.

Ihmettelin myös et miten lapset oli nii ihmeissään ä:stä ja ö:stä, koska näillä on omissa aakkosissa ë.

Liikkatunnilla taikuri yllättyi itsekin, kun oltuani häviäjä tiimissä jalka- ja sulkapallossa, saatoinkin joukkueeni voittoon sählyssä (en oo koskaan ollu suuri sähly fani).

Vikalla tunnilla polttokaiversin opettajan mallityöhön (äitienpäivälahja) sekä hollanniksi että friisiksi "äiti". Se oli mun harjotus palikka seuraavalle päivälle, jolloin saisin tehä saman uudestaan mutta 15 kertaa 😂.

Iltapäivästä nukahin päikkäreille heti töiden jälkeen ja sit havahduin hereille jonku tunnin ennenku iso osa kaupoista menee kiinni (klo 17) ja lähin tulipalo vauhtia hakemaan ruokaa. Matkalla toki hairahduin ostelemaan myös 5 uutta postimerkkiä, kun halvalla sain, ja sit pitiki metsästää koko kaupunki läpi et löyty täydelliset turistiloukku -kortit. Asunnolle päästyäni kokkasin roiman annoksen makaroonia ja jauhelihaa ja aloin täyttelemään kortteja et saan ne jo samana iltana postilaatikkoon ja aamupostin mukana eteenpäin.





14.4.26 Tiistai

Päivän juutalaisvaino lastenkirja lukuhetken jälkeen alettiin väsäämään äitienpäivälahjoja. Lapset jaettiin kahtia, toiset alotti leikkimällä savella ja toiset hiomalla ja poraamalla puupalikoita. Mä puolestani kaiversin aivan järkyttävän monta kertaa "mama" tai "mem" ja nätisti pyytämällä olin valmis lisäämään sinne sydämiä ja/tai lapsen nimen. Yks laps pyys tosi nätisti ja opetti miten kirjotetaan äiti arabiaks ja taiteilin sen työhön sitte sen. Voin sanoo et kaiken ton jälkeen kädet täris sillee sopivasti, kosk hirveet paineet onnistuu täydellisesti ekalla yrittämällä, koska milläs sitte kumitat polttojäljen puusta 😂?
Tän jälkeen pääsin open (meister) mukaan liikkasaliin kattomaan 7 ja 8 grouppilaisten kevät näytelmä harjotusta (kesto 45 min) ja en ymmärtäny sanaakaan. Mutta pääroolin esittäjä oli omaksunu hahmonsa niin täydellisesti ja veti aivan 100% tunteella, ni sitä oli todella viihdyttävä kattoa.
Päivä päätettiin järjestyksen vaihdolla. Oon yllättyny kuin tehokkaita noi lapset on, niil meni huimat 6 min siirtää omat pöydät ja tuolit uusille paikoille.

Iltapäivästä oli niin nättiä ja lämmintä, et menin takaterdelle lukeen kirjaa ja nauttiin d-vitamiinia suoraan ilmasta. 



Kyllästyttyäni siihen, lähin jälleen maisema ja kauppa kierrokselle. Kuvia tuli joku miljoona, mut tää alusta on vähän kenkku kuvien suhteen, ni en jaksa laittaa ku yhen 😂.



Päivälliseks popsin eilistä makaroonimössöö, ja tässä vaiheessa tajusin että mun matikka ei oo ihan matikoinu. Olin tehny sitä niin paljon et söisin samaa varmaan loppu viikon 😅. Ainakin käy halvaksi, koska makaroonit makso 0,49€ ja jauheliha n. 5€ ja jos syön sitä 5 pv, päivällisen hinta per päivä on nopeella matikalla huimat 1,098€. Joka meinaa siis enemmän rahaa elämyksiin ja hyödykkeisiin 😎.





15.4.26 Keskiviikko

Mun go to aamupala: halpaa ja hyvää.



Aamulla huvituin suuresti, koska kun lapset tuli luokkaan ni 70% niistä oli unohtanu et järjestystä oli vaihettu ja ne istu väärille paikoille 😂.
Yks laps oli tehny mulle askartelukerhossa lahjan! Se oli tuftannu pieneen taulupohjaan hollannin lipun ja kirjottanu reunaan "Nederlands" ja "Riia" <3.
Aamupäivä tunneilla sain, lasten taas tehdessä omatoimisesti tehtäviä, pienen kysely hetken opettajan (juf) kanssa. Se demostroi mulle hollantilaisen koulujärjestelmän ja selitti miten sen osat toimii. Mä en nyt kuitenkaan jaksa sitä tähän sen enempää avata, mutta täs on uteliaille kuva:



(Vaalean sininen on alakoulu, jossa ne on 5 vuotiaasta 12 vuotiaaksi. Sit sen jälkeen ne valkkaa mihin noista miljoonasta palkista ne haluu mennä. Vihree on käytännönläheinen koulu, jossa opetellaan enemmän tekemällä ja tumman sininen on "fiksujen" koulu, jossa opiskellaan asiat kirjoista ja tehään mm. enemmän matikkaa. Keltaisista palkeista opiskellaan itselleen ammatti)

Välipala kakkosen jälkeen opettaja (juf) totes et meno luokassa meinaa lähtä lapasesta ja että nyt ois oiva hetki pitää pieni palaute peli. Yksinkertaisesti selitettynä pelissä valitaan aina yksi lapsi kerrallaan, joka poistuu luokan ulkopuolelle. Sillä aikaa muut lapset luokassa pohtivat ja asettavat merkkinsä / nappulansa käytös taulukossa siihen kohtaan mikä heistä parhaiten kuvaa luokkalaisesta huokuvaa käytöstä. Sitten kaveri noudetaan takaisin ja hän saa osoittaa kolmea merkeistä ja näiden kolmen merkin omistajat kertovat perustelut miksi merkit ovat juuri niissä kohdissa. Näin lapsi pääsee näkemään miten muut ympärillä otaksuvat hänen käytöksensä ja pystyy reflektoimaan toimintaansa.

Iltapäivästä kävin kaupunki kierroksen, napsin taas älyttömän kasan kuvia ja piipahdin "uudessa" lähikaupassa (se on nykyinen lähikauppa kun Lidl on rempassa).



Aldissa on ihan super halpaa kokista, mutta se sitten myös maistuu siltä. JA siellä on ehkä tän kylän kattavin paistopiste.





16.4.26 Torstai

Ekaa kertaa oli töihin mennessä niin lämmin, et pärjäsin ilman takkia!



Edelleen saan kulttuurishokin joka kerta ku opettajat vastaa yksityiskohtaisesti miks luokkakaveri ei oo sinä päivänä koulussa / tulee myöhässä. Suomessa joku nostais jo syytettä yksityisyyden loukkauksesta...
Mulla ja lapsilla oli 30 min kyselytuokio, jonka aikana lapset mm. innostu mun kysymyksestä "mikä on teiän lempiruoka / mitä porukka syö hollannissa?" (esitin tän sillä taka-ajatuksella et keksisin mitä syön ku makaroonimössö joskus loppuu 😂). Ja jotenki siitä jalostu myös niitten pitämä kulttuuri esittely mulle Google kuvien avulla.
Ennen välipala 2:sta oli mantsaa ja siellä aiheena Pohjois-Euroopan maat, pääkaupungit ja nähtävyydet. Mä pääsin kunnolla apuopeilemaan ja lapset kisas ketkä saa mut niitten ryhmään. Olinhan kerrankin ylivoimainen etu, enkä tarvinnu esim karttakirjaa näitten tietämiseen.
Päivän lopussa autoin myös naapuri luokkaa polttokaiverruksien teossa.

Töiden jälkeen hain jäätelön (se on niin ihanan halpaa!!) ja ihastelin olan takaa vilkasta vene liikennettä.





Sen jälkeen kävelin taas kaupunkia ihastellen sekä matkamuistoja ja aiemmin näkemiäni juttuja ostellen. Torstaisin kaupoilla on special ilta ja ne on auki pidempään, tosi moni jopa klo 21 saakka! Poikkesin myös kirjastossa jatkamassa kesken jäänyttä kirjaani (säästelen omaa kirjaa kouluun).



Kirjastoreissun jälkeen puhuin videopuhelua kaverin kanssa ja kävelin siis uudestaan kaupungin läpi että nähtävyydet näkyy 😂😁.



17.4.26 Perjantai

Mä testasin, ja AirBnb:n etuovelta on huimat 1,27 km De Sudwesterin ulko-ovelle. 
Aamu pyörähti käyntiin 45 min lukutunnilla, jossa kerrankin kaikki luki / kuunteli itsekseen omaa kirjaa. Sen jälkeen lasten piti vastailla kaverin kanssa pariin kysymykseen kirjasta, jotka opettaja (meister) oli kirjottanu taululle.
Kässässä tehtiin loppuun rautalanka ukkelit, eli päällystettiin ne kipsillä. Näillä on kyllä olemassa ihan kässän luokka, mutta jostain syystä tää mun luokka ei ikinä käytä sitä (?)



Sen jälkeen oli välipala 2 (Toast-perjantai, lapset saa paistaa koulun toasti-koneella leipänsä) ja Netflixin katselua. Katottiin spiderman piirretty jakso.
Liikassa oli erilaisia hippa -leikkejä apinaradalla ja 2 lasta otti elämän tehtäväkseen selittää mulle enkuks jokasen leikin idean, koska sijainen puhu tosi minimaalisesti enkkua ja lapset halus et ymmärrän säännöt et voin leikkiä mukana.
Extrana saatte nähä kuinka matalalla on työntekijä vessan lavuaari:



Ja tässä vihdoin ja viimein kuva siitä kuuluisasta pöytäjalis -pöydästä, arvon Fotbolltafel:



Kotimatkalla suuren lämpöaallon innoittamana piipahdin jäätelöpaikan kautta.



(On meinaan paras jäätelöpaikka, suosittelen lämpimästi)



Iltapäivästä päräytin ja päätin kävellä Sneekin ympäri. Suunnitelma oli pätevä siihen saakka, kunnes kävelytie muuttui pelkäksi pyörätieksi ja jouduin tyytymään pienempään ympyrään. Otin kanssa varmaan 50 kuvaa tältä retkeltä ja poikkesin ihan jokaiselle polulle ja kujalle mitä näin.



Näin myös vihdoin ja viimein junaradan ja pysäkin, jolle olisin tullut jos en ois valinnu halvempaa bussi ratkaisua. Kuva on toki siitä suunnasta mistä se pysäkki ei näy, koska tää oli paljon nätimpi puoli 😂.





18.4.26 Lauantai

Sadepäivä. Ainakin suurimmaksi osaksi. Aamupäivällä ootin että sade taukoaa ja suuntasin nähtävyys reitin kautta kirjastoon.





Kirjaston sulkeuduttua klo 14, kävelin lauantai markkinoilla ja kaupoissa kunnes haistoin uuden saderintaman ja lähdin kohti asuntoa ja sadesuojaa. 
Sade loppui klo 15 ja mä siirryin taas ulkoilmaan, tällä kertaa agendana Waterportin sivuprofiilin piirtäminen korttia varten. Mä siis tapani mukaan taas piirrän läksiäiskortin ja valkkasin aiheeks lemppari maamerkkini. Istuin penkillä piirtämässä loppujen lopuksi lähemmäs tunnin ja sen aikana yksi vanhempi herrasmies tuli ihmettelemään piirtämistäni ja halus kertoa mulle mielestään tilanteeseen sopivan raamatun kohdan. Se myös kyseli mistä oon ja sen pohjalta mikä sai mut lähtemään Hollantiin ja mitä oon pitäny siitä. Äijällä oli ihan tolkuttoman hyvä englanti! Peittos kaikki koulun opettajat ja kauppojen / kirjaston työntekijät mennen tullen.



Piirtelyn jälkeen päätin palkita itseni pizzalla. Dominosissa oli voucher jolla sai yhen medium kokosen pizzan ja tölkki limsan 8 eurolla. Pizzan haku reissulla oli aika mukavat maisemat:







19.4.26 Sunnuntai

Tänäänkin sateli aamupäivästä ja sen kunniaks mä nukuin pitkään. Kulutin myös sade tunteja värittämällä eilen aloittamani kortin.



Pilvien hajaannuttua, lähdin kylille. Yllätys yllätys.
Matkalla hämmästelin katulamppuun sidottuja tennareita ja nalle -lippua.



Tässä on myös kuvat mun kestosuosikki kaupoista täällä. Näissä käyn tosi usein ja tykkään niitten fiiliksestä. Toki Heman tunnari vihellys saa mut ehkä hulluksi 😂. Aivan järkyttävä korvamato!

Etos on kosmetiikka kauppa jossa myydään mm. kuuluisten hajuvesien piraatti kopioita niin että niissä ihan suoraan lukee mitä ne matkii.



Hema on sekatavara kauppa, jossa kuitenkin myydään vain heidän omia tuotteitaan aina vaatteista ja koruista pyörän osiin ja matkalaukkuihin.



Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä on Kruidvat, joka on paranneltu versio Suomen kulma kioskeista. Sieltä saa pientä purtavaa, halppis kosmetiikkaa, leluja, lääkkeitä jne. Ja niitten red label hyllystä oon ostanu lähes jokaisen herkun tällä reissulla, koska selviää halvemmalla 😁👌.



Ja tässä kohtaa muistutuksena: sunnuntaisin moni kauppa on kiinni ja 2 isoa markettia lukuunottamatta kaupat on auki lyhennetyillä aukioloajoilla.

Seuraavaksi löysin itseni jälleen luontopolulta (pyörin semmosen 4 km verran ympäri viheriöitä ja söpöjä naapurustoja) ja iltapäivän päätin vielä kirsikkapuu -puistoon.



































4. viikko, matkamuisto-kuvia ja jäähyväisiä

20.4.26 Maanantai  Airbnb houstit oli jättäny meille tulopäivänä pöydälle paikallisia herkkuja maisteltavaksi, mutta mulla meni 3 vko ennen ...